Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Mitä syön päivässä - tavallisen päivän ruokapäiväkirja

Viimeisestä ruokapäiväkirjapostauksesta on vierähtänyt jo yli vuosi, joten on hauska päivittää tilannetta ja katsoa, mitä lautasella on tällä hetkellä ja onko tapahtunut suuria muutoksia vai ei. Olen syönyt perusterveellisesti jo pidemmän aikaa kieltämättä itseltäni mitään, mutta pitämällä rungon yksinkertaisena ja terveellisenä. Maidottomuutta kokeilin reilu vuosi sitten ja se on ollut itselleni toimiva vatsan puolesta, joten olen jatkanut melkein maidottomana siitä lähtien. En kuitenkaan kieltäydy tavallisesta jäätelöstä ja syön välillä tavallisia maitotuotteita, kuten raejuustoa tai skyriä. Lisäksi käytän päivittäin heraproteiinia, joko puurossa tai palautusjuomana. Korvaavia tuotteita on kuitenkin nykyään helposti saatavilla ja käytänkin pääsääntöisesti esimerkiksi Alpron soijajogurtteja skyrin sijasta. Kasviproteiinijauheita en ole vielä uskaltanut kokeilla, sillä niiden maku on varmasti aika erilainen ja vaatii totuttelua. Olen sekasyöjä, mutta tykkään sisällyttää viikottais

Viimeisimmät blogitekstit

Lempiteeni tällä hetkellä - nappaa vinkit teeostoksille!

Herkullinen ja helppo kinkkugalette

Joulufiilistelyä ja matkajännitystä

DIY proteiinipatukka-joulukalenteri

(Guilt free) porkkanakakku

Herkullinen porkkanakakkupuuro - M, (G)

Proteiinipitoiset porkkanaletut - M, (G)

Hotellivinkki Berliiniin: Hilton Berlin

Treenihaaste ja ruokavalio - kuinka kävi?

Ravintola Aiton sunnuntaibrunssi