Ravintolasuositus: Eat Poke HKI

Kävin tänään kaverini kanssa testaamassa Eat Poke HKI:n, joka sijaitsee Mikonkadulla Helsingissä. Ravintola oli hyvin maastoutunut, eikä osunut omaan silmään ihan heti. Ovelle löydettyämme yllätyimme paikan vaatimattomasta ilmeestä, joka kuitenkin osoittautui täysin toissijaiseksi asiaksi.
Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin testannut poke bowlia, jonka nimi tulee pilkotusta raa'asta kalasta tehdystä Hawaijilaisesta salaatista. Ei siis mitään tekemistä Pokémonin kanssa, heh!


Listalla oli joitakin valmiita annoksia (pääraaka-aineena mm. lohta, katkarapua, avokadoa...), joihin pääsi itse valitsemaan pohjan (riisi, salaatti tai molemmat) ja kastikkeen (4 vaihtoehtoa). Lisäksi olisi ollut mahdollista koota annos alusta alkaen itse. Otimme molemmat listan double salmon -annoksen, johon otimme pohjalle sekä riisiä että salaattia ja kastikkeeksi wasabi-majoneesia. Kulhossa oli kahdenlaista lohta, edamame-papuja, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja merilevää. 


Ja tuohan oli todella hyvää! Jos tykkää sushista, niin tämä maistuu taatusti ja taltuttaa hieman isommankin nälän kertaheitolla. Riisi oli täydellisesti kypsennetty, kaikki raaka-aineet olivat tuoreita ja raikkaita, ja wasabi-majoneesi ihan nappivalinta tähän päälle! Olimme myös tyytyväisiä hinta-laatusuhteeseen, nimittäin tämä reilun kokoinen annos - jossa oli reilusti lohtakin - maksoi 13,10€.


Plussaa myös näteistä kulhoista! Voin todella lämpimästi suositella paikkaa kaikille, ja mainittakoon vielä, että tuolta saa myös kypsää lohta jos raaka kauhistuttaa! 😊


Ps. Parin viikon päästä saatte myös maistiaisia Tallinnan ravintola-tarjonnasta... 😏

Kommentit

Suositut tekstit